Näytän aikuiselta, olen aikuinen... miksi en saa aikuisen kohtelua?

Olen Miia ja työskentelen aikuisten kehitysvammaisten yhteisöllisessä asumisessa. Yksikössäni asuu kymmenen yli 20-vuotiasta kehitysvammaista, joista jokaisella on elämässään jonkinlainen haaste, jonka takia he tarvitsevat tukea ja ohjausta elämässään. Elän vahvasti mukana heidän arjen iloissaan ja suruissaan, jotka ovat yllättävänkin samanlaisia, mutta samalla kuitenkin niin perustavanlaatuisen erilaisia kuin meillä ihan jokaisella.

Luin Heikki Seppälän kirjan Erilaiset Eväät, kirja kehitysvammaisuudesta. Kirjassaan Seppälä pohtii käsitettä kehitysvammainen, joka on jo sanana hyvin vahvasti ihmistä määrittävä. Se määrittää ihmisen aseman yhteiskunnassa ja laittaa hänet tiettyyn lokeroon, josta pois pääseminen on lähes mahdotonta. * Kehitysvammahan ei aina näy päällepäin. Toki vaikkapa Downin Syndrooma on kehitysvamma, jonka varmasti jokainen tunnistaa, mutta suuri osa kehitysvammoista ei näy millään tavalla henkilön ulkoisesta olemuksesta. Kuitenkin nämä ihmiset ovat jo yleensä syntymässään saaneet jonkin ominaisuuden, joka tulee määrittämään heidän koko elämänsä kulkua.

Suomessa suurin osa kehitysvammaisista saa jonkin ammatillisen koulutuksen peruskoulun jälkeen. Kehitysvammaliiton mukaan Suomessa on noin 30 000 työikäistä kehitysvammaista, mutta heistä vain 500–600 tekee palkkatyötä oikeassa työsuhteessa. Kuitenkin arvioiden mukaan jopa 3000 kehitysvammaista pystyisi palkkatyöhön, jos heille annettaisiin siihen mahdollisuus. ** Suomen lain mukaan vammaisuus ei saa olla este työllistymiselle, mutta tästä huolimatta suurin osa työkykyisistä vammaisista ei pääse palkkatyöhön. *** Onneksi pikkuhiljaa asenteet vammaisuutta kohtaan ovat muuttumassa ja muutamat rohkeat työnantajat ovat uskaltaneet toimia suunnannäyttäjinä palkkaamalla työntekijäksi kehitysvammaisen.

Palkkatyö on vain yksi iso kehitysvammaisen aikuisen elämää määrittävä asia. Etenkin sellaiset kehitysvammaiset, joiden vamma ei näy päälle, kohtaavat usein kummastuneita katseita julkisilla paikoilla. Moni kehitysvammainen näyttää tunteensa hyvinkin avoimesti, niin hyvässä kuin pahassakin. Taidenäyttelyssä ylös alas innokkaasti pompahteleva yli 60-vuotias rouva aiheuttaakin väistämättä muissa taiteesta nauttijoissa hieman omituisen olon ja kummastuneita katseita.  

Viime kesänä olimme Tallinnassa lomamatkalla kahdeksan kehitysvammaisen asukkaan kanssa. Sää oli upea ja päätimme nauttia lounasta vanhan kaupungin torilla, ravintolan terassilla. Istuimme kahteen pöytään ja avulias nuori tarjoilija toi meille ruokalistat. Tutkimme listoja kaikessa rauhassa, kun yllättäen toinen tarjoilija tulee luoksemme ja pyytää (käskee) meitä poistumaan ravintolasta. Katson tarjoilijaa yllättyneenä ja kysyn syytä tähän. Tarjoilija närkästyneenä heilauttaa kädellään kohti pöytiämme ja toteaa että me viemme tilaa “oikeilta” asiakkailta. Katson ympärilleni ja näen kahdeksan aivan oikeaa asiakasta, jotka ovat tulleet lounaalle ravintolaan. Näistä jokaisella on rahaa ostaa lounaansa ja kaikki heistä osasivat käyttäytyä mielestäni täysin tilanteeseen sopivalla tavalla. Nousimme pöydistä ja siirryimme seuraavaan ravintolaan, jossa saimme aivan loistavaa palvelua eikä tarjoilijaa haitannut lainkaan, vaikka tilaaminen kesti hieman tavallista pidempään ja maksaessa mietittiin pitkään pankkikortin pin-koodia. Poistuessamme kiittelin ravintolan tarjoilijaa erittäin hyvästä palvelusta, tarjoilija kertoi, että hänen äitinsä työskentelee kehitysvammaisten hoivakodissa Tallinnassa. 

Kehitysvammainen aikuinen haluaa tulla kohdelluksi aikuisena. Hän haluaa tehdä työtä ja elää aikuisen ihmisen itsellistä elämää niissä rajoissa, kun se on hänelle mahdollista. Hän haluaa pystyä nauttimaan taiteesta tai syömään lounasta ilman, että joku määrittelee hänet erilaiseksi, vialliseksi tai vääränlaiseksi. Tällaiset perustavanlaatuiset asiat vaikuttavat hyvin paljon kehitysvammaisen ihmisen hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Jokainen meistä voi varmasti ymmärtää miksi. Olisiko nyt se hetki, kun meistä jokainen voisi miettiä suhtautumistaan erilaisuuteen ja pysähtyä hetkeksi pohtimaan onko erilaisuus oikeasti niin erilaista. 

Lähteet: 
*Seppälä, H., Vehmanen, M. & Vehmanen, M. 2017. Erilaiset eväät: Kirja kehitysvammaisuudesta. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry. 
**Kehitysvammaliitto » Työ 
***Työ ja työtoiminta - THL 
Kuva: Bixaby