Tänään kirjoitan ajatuksiani kehitysvammaisten nuorten ihmissuhteista ja niihin liittyvistä asioista. Ihmissuhteet ovat todella keskeinen osa meidän jokaisen elämää ja toisaalta monilla nuorilla ihmissuhteiden merkitys korostuu entisestään, kun nuori etsii vahvemmin identiteettiään ja aloittaa itsenäistymisen, jokainen tavallaan. Tämä tarve erilaisille ihmissuhteille ei välttämättä poikkea kehitysvammaisen ihmisen kohdalla, heidän kohdallaan poikkeaa ennemmin ehkäpä tapa itsenäistyä, löytää oma vahva identiteetti tai ymmärtää millaisia ihmissuhteita elämäänsä kaipaa.
Mielenterveystalo* kertoo sivuillaan suurimman osan kehitysvammaisista ihmisistä kaipaavan läheisiä ihmissuhteita elämäänsä. Läheisiä ihmissuhteita voi olla suhteet perheenjäseniin, ystäviin, ohjaajiin, opettajiin, seurustelukumppaniin tai vaikka harrastuskavereihin. Toisilla kehitysvammaisilla saattaa olla henkilökohtainen avustaja, jonka kanssa voi muodostua läheinen ja tärkeä ihmissuhde. Kehitysvammaisen nuoren ihmissuhteiden luominen ja ylläpito voi vaatia erityistä tukea ja ymmärrystä ympäristöltä. Usein nuoren kehitysvammaisen elämässä perheen tuki on tärkeää monessakin elämänvaiheessa, mutta kotona opetellut vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot antavat perustan myös lapsuudenkodin ulkopuolisten ihmissuhteiden aloittamisessa ja ylläpitämisessä.
Kirjoitin edellisessä kirjotuksessani kommunikaation ja vuorovaikutuskeinojen tärkeydestä ja ne ovat elintärkeä palanen myös kehitysvammaisen nuoren ihmissuhteissa. Toimiva kommunikaatio- ja vuorovaikutuskeino mahdollistavat kehitysvammaiselle tasapuolisten ja yhdenvertaisten ihmissuhteiden rakentamisen. Vaikeasti kehitysvammaisten ja kommunikoimattomien henkilöiden ihmissuhteiden ylläpitäminen jää usein puhuvan tai muilla tavoilla kommunikoivan vastuulle, eikä tällöin kehitysvammaisen ihmisen omat toiveet ja ajatukset tule välttämättä kuulluksi ihmissuhteessa.
Edellisessä kirjoituksessa kerroin syvästi autistisen kehitysvammaisen nuoren elämän haasteista ilman toimivaa ja luotettavaa kommunikaatiokeinoa. Nuoren äiti korosti kertomassaan myös nuoren oman identiteetin rakentumista ja itsenäistymistä (käytän tekstissä sanoja “äiti” ja “nuori” yksityisyyden anonymiteetin säilymiseksi).
Nuori, joka oli koko ikänsä ollut sosiaalinen, mutta myös varsin riippuvainen avusta ja tuesta hakikin yhtäkkiä selkeästi etäisyyttä ja jotain, jota äiti koki “omaksi rauhaksi”. “Nuorelle tuli yhtäkkiä selkeästi lisää tärkeitä ihmisiä elämään, esimerkiksi koulun aikuisia ja kotoa muuttanut sisarus. Sisaruksen tullessa käymään kotona, nuori halusi istua vieressä, ottaa kädestä kiinni ja näyttää lempilehtiä. Sisaruksen lähtiessä saattoi tulla kiukku ja ahdistus. Koulussa tärkeäksi tulleesta aikuisesta saimme onneksi nuorelle myös vapaa-ajan avustajan, joka edelleen tekee asioita nuoren kanssa. Sellaisia asioita, jotka selkeästi pitää tehdä jonkun muun, minun kanssa. Vaikka esim. avustaja on nuoren ihan oma juttu, tarvitsee hän yhteydenpitoon ja aikataulujen sopimiseen aina minut tai isän. Nuoren on muutenkin vaikea pitää niihin tärkeisiin ihmisiin yhteyttä, koska yhteistä kommunikaatiokeinoa ei ole ja kaikki ei voi aina tulla kylään, kun just nyt heti nuori haluaa. Nuori voi kyllä tärkeiden ihmisten kuvaa näyttämällä saada vaikka videopuhelulla yhteyden heihin, mutta nuoren on kuitenkin mahdoton kertoa heille haluamiaan asioita. On ollut aika usein tilanne, että puhelu voi päättyä itkuun tai kiukkuun. Olen jotenkin taas tulkinnut, että se ahdistaa, kun ehkä olisi jotain asiaa, mutta et saa kuitenkaan kerrottua mitään. Eikä se toinenkaan aina osaa siellä luurissa kysellä juuri oikeita asioita. Samalla minä vielä roikun vieressä varmistamassa, että se puhelu pysyy auki ja toimii. Hoida siinä nyt kaverisuhteita sitten.” Äiti kertoo myös, että vaikeinta itselleen kehitysvammaisen nuoren ihmissuhdetarpeiden kanssa oli se, että ne voivat poiketa paljonkin verrattuna vaikkapa perheen vammattomiin nuoriin, eikä kehitysvammainen nuori kaipaa ihmissuhteilta välttämättä samoja asioita. “Oma mieli piti asettaa tavallaan siihen, että toinen ei myöskään ehkä kaipaa enempää, vaikka itse joskus miettiikin, onko toinen tyytyväinen näin vai yksinäinen.”
Omannäköiset ihmissuhteet ovat nuoren kehitysvammaisen elämässä hyvinkin tärkeitä. Merkityksellisten ihmissuhteiden tukeminen vaatii meiltä muilta ymmärrystä, yhteistyötä ja aikaa. Toisaalta, meidän muiden tulee arvostaa myös kaikkien kehitysvammaisten nuorten yksilöllisiä tarpeita ja hyväksyä se, että joku saattaa olla hyvinkin tyytyväinen ilman yhtäkään ystävää. Se voi tuntua meistä pahalta, mutta sääli on tässä tapauksessa vielä pahempi asia.
Meistä jokainen voi luoda omilla asenteillaan hyväksyvän ja rohkaisevan ympäristön, jossa jokainen vammainen ja vammaton näkee omat mahdollisuutensa ja pystyy rakentamaan juuri sellaisia ihmissuhteita, kuin haluaa ja tarvitsee.
“A friend is someone who helps you up when you´re down, and if they can´t, they lay down beside you and listen.” -Winnie the Pooh
-Henna L
*Mielenterveystalo. Miten tukea kehitysvammaisen mielenterveyttä. Viitattu 24.11.2024. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/mielenterveys-ja-toimintakyky/miten-tukea-kehitysvammaisen-mielenterveytta
** Haastattelu syvästi autistisen kehitysvammaisen nuoren äidin kanssa
Kuvat: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti